fbpx

Helppo hyötytarha – kasvata makuja ja elinvoimaa pihallasi!

”Ruoan kasvattaminen on niin vaikeaa ja työlästä, että mitään sellaista en pihalleni kyllä halua!” ”Tutullani on kasvimaita ja kaikkea ja koko ajan sen pitää olla kitkemässä ja harventamassa ja jyrsimässä ja keräämässä jotain!” ”Olishan se kiva saada jotain marjoja tai sellaista omalta pihalta, mutta ihan liian työlästä minun makuuni!!” Kuulostaako tutuilta ajatuksilta? Moni kuvittelee, että … Lue lisää

Puutarhan kasvien tunnistaminen – maksuttomat sovellukset testissä

Puutarhan kasvien tunnistaminen ei aina ole helppoa. Kasveja on olemassa valtavat määrät ja etenkin vanhassa pihassa voi olla lajeja ja lajikkeita, joita ei enää puutarhamyymälöistä edes löydy. On myös ihan eri juttu nähdä kasvi ruukussa kasvavana taimena kuin vuosia tai jopa vuosikymmeniä pihassa kasvaneena. Toisaalta kasvien tunnistaminen on koko pihan hoidon a ja o. Jokaisella … Lue lisää

Pihanomistajan 10 ekotekoa – tarjoa elintilaa uhanalaisille

Saimme alkuviikosta hälyttäviä uutisia hyönteisten määrän vähenemisestä. Taas. Viimeksi hyönteiskato oli esillä lintujen vähenemisestä kertovassa uutisessa. Ja pölyttäjien vähenemisestähän on uutisoitu jo vuosia. Uutisten mukaan 10 vuodessa neljännes hyönteisistä on poissa, 50 vuoden kuluttua puolet ja 100 vuoden päästä hyönteiset ovat kadonneet maapallolta. Parin päivän päästä uutista vähän lievennettiin, kyse oli sittenkin vain siitä kaikkein … Lue lisää

Pieni askel sinulle – iso ympäristölle! 20 arjen ekotekoa

Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, eliöiden sukupuutot, muovilautat merissä, mikromuovit järvissä, kemikaalit kehossa… Huolestuttaako? Maapallon tilasta on syytäkin huolestua! Jokaisen pitäisi ottaa arjessaan huomioon ympäristö ja koittaa tehdä niitä kuuluisia ”ekotekoja”. Mutta välillä minua ja varmaan sinuakin alkaa ahdistaa: tein niin tai näin, aina se on väärin päin! Ja kun tarpeeksi alkaa ahdistaa, ihminen herkästi luovuttaa. Turha … Lue lisää

Tilaatko siemeniä verkosta? Tästä löydät omat suosikkini vertailussa.

Vuosi saatiin vaihdettua ja sehän tarkoittaa, että ajatukset pitää kääntää kohti kesää. Osa innokkaimmista on varmaan taimien esikasvatukset jo aloittanutkin. Ennen kuin päästään kylvöhommiin, pitää kuitenkin olla mitä kylvää, eli niitä siemeniä. Mutta mistä?  Mutta onko näissä siementoimittajissa jotain eroja? Mitä pitäisi ottaa huomioon tarjontaa vertaillessa? Vai onko pussin sisältö joka paikassa sama? Entä kannattaako siemeniä … Lue lisää

5 suosituinta joulukukkaa – näin hoidat ja nautit niistä pitkään

Oletko koskaan kiinnittänyt huomiota siihen, että vuoden pimeimpään aikaan liittyy meillä Suomessa hyvin vahvasti elävät kasvit? Ne tuovat ihanan muiston ja tuulahduksen kesästä, yltäkylläisistä väreistä maan ja mullan tuoksusta. Vaikka muovikuusi monessa kodissa korvaa aidon ihan käytännön syistä, kuusen tuoksua voi tuoda kotiin asetelmissa olevien havujen ja sammaleen kautta. Tai erilaisten tuoksukynttilöiden tai jopa pesuaineiden … Lue lisää

Pihasuunnittelu on helppoa, kun huomioit nämä 4 asiaa

Pihasuunnittelu on kivaa! Pohjapiirroksen hahmottelu ja pihan tunnelman muuntelu erilaisten istutusten avulla on luovaa taidetta parhaimmillaan. Ja se on myös helppoa, ainakin hyvillä ohjeilla! Pihan suunnittelu ei oikeasti edellytä mitään loistavaa piirtämiskykyä tai ilmiömäistä kasvituntemusta. Hieman asioiden äärelle pysähtymistä ja pohtimista tarvitaan, mutta sitä joudut tekemään myös silloin, jos teetät suunnitelman ammattilaisella. Eihän hänkään osaa … Lue lisää

6 keinoa puutarhajätteiden hävittämiseen

Pienikin piha tuottaa läjäpäin puutarhajätettä. Leikattuja oksia, haravointijätettä, rikkaruohoja, lakastuneita perennojen versoja, kesäkukkaruukkujen multia, pilaantuneita omenoita… Mitä tälle kaikelle jätteelle kannattaisi tehdä?  Puutarhajätehän toki häviää ihan itsekseenkin, ajan kanssa. Mutta pelkkä läjä näyttää siivottomalta ja iso säiliökin rumalta, jos sitä ei voi kätkeä mihinkään ”nurkan taakse”. Kaatopaikalle kuskaaminen on kallista ja työlästä. Biojätteiden keräysastiaankaan ei puutarhajätettä … Lue lisää

Uusia kasveja pihaan – taimien istutus pähkinänkuoressa!

Siinä ne nyt nököttää ulko-oven vieressä. Puutarhamyymälän syysmyynnistä löytyneet perennat, pari pensasta ja yksi puu. Pitihän ne ostaa, kuin puoli-ilmaiseksi sai! Mutta mihinköhän ne nyt sitten istuttaisi? Ja miten?  Tuttu tilanne monelle pihanomistajalle. Istutus kuulostaa helpolta jutulta, mutta kun pitäisi ryhtyä oikeasti hommiin, mieleen nouseekin monta kysymystä. Pitäisikö maata jotenkin lannoittaa ennen istutusta? Miten syvä … Lue lisää

Miten tehdään maanparannus?

Moni puutarhaohje alkaa neuvolla ”paranna maata tarvittaessa”. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Mitä sinne maahan lisätään tai mitä sieltä otetaan pois, kun sitä ”parannetaan”. Milloin maanparannukseen on se ”tarve”? Pitääkö se tehdä aina vai vain joskus? Olisiko parempi, kun istutusta perustaessa vaihtaisi koko mullan kokonaan? Onko pussimulta aina parempaa kuin se pihassa ennestään oleva? Useimmiten … Lue lisää