Ensimmäinen oma piha – mistä kannattaa aloittaa?

Ihana, jännittävä, innostava, pelottava! Ensimmäinen ihan oma piha.

Ehkä pieni rivaripiha tai rakentamisen jäljiltä myllätty omakotitalon piha. Tai vanha, heinän ja vanhojen pensaiden valtaama rintamamiestalon piha. Tai rakkaudella edellisen asukkaan hoitama, upea puutarha.

Yhtäkaikki, rakas, ihana ja unelmia täynnä oleva oma piha!

Mutta mistä pitäisi aloittaa? Mikä olisi se ensimmäinen ja tärkein pihatyö? Ettei hätiköiden tuhoaisi, eikä myöskään laiminlyömällä pilaisi.

Oikealla järjestyksellä vältät vahingot

Pihat on tietysti aina yksilöitä, kuten on omistajansakin. Mitään yksiselitteistä ”oikeaa järjestystä” pihatöiden aloittamiseen ei siksi ole olemassakaan.

Sen sijaan vääriä järjestyksiä kyllä on. Jos aloitat pihatyöt väärästä päästä, siitä kärsii helposti sekä piha että sinä itse. Saatat jopa pahimmillaan tehdä korjaamatonta vahinkoa.

Seurauksena voi olla esimerkiksi:

  • menetät vanhoja, kestäviä ja pihan oloihin sopeutuneita perenna-, pensas- tai puulajikkeita
  • joudut tekemään asioita moneen kertaan uudestaan
  • pihan pienilmasto muuttuu äkillisesti, jolloin kasvillisuus kärsii ja jopa kuolee
  • maaperä köyhtyy ravinteiden tai maa-aineksen huuhtoutumisen seurauksena
  • pihan ekosysteemin tasapaino järkkyy ja saat riesaksesi esimerkiksi tuholaisia, joita pihassa ei ennen ole haitaksi asti ollut

Mutta ei hätää! Nämä virheet on helppo välttää.

Aloittelijan tietopaketti - lue lisää

Asu vuosi

Tämä vanha ohje pätee – ehkä monelle yllätyksenä – sekä uuteen että vanhaan pihaan.

On hyvin tärkeää, että opit tuntemaan sen oman pihasi ennenkuin teet mitään isompia ratkaisuja. Sekä sen olosuhteet eri vuodenaikoina, että myös olemassa olevan kasvillisuuden.

On hyvä tietää, miten aurinko paistaa milloinkin, millaisia varjoja rakennukset ja puut luovat, miten tuuli tuivertaa. On myös tärkeää tunnistaa pihan kasvit, ennenkuin päätät niihin liittyvistä toimenpiteistä.

Siellä saattaa kasvaa jokin luonnonkasvi, joka pienellä hoidolla kasvaisikin pihasi kuningattareksi. Tai jotain, joka kertoisi sinulle tärkeää tietoa pihasi olosuhteista tai maaperästä, jos vain osaisit sitä kuunnella. Tai ehkä heinittyneen pusikon keskellä onkin ainutlaatuinen, vanha perennalajike.

Opit myös näkemään, miten itse omalla pihallasi tykkäät toimia.

  • Mihin kulkuväyiliä luonnostaan rakentuu,
  • missä on kiva istuskella aamukahvilla, missä taas illalla.
  • Missä ehkä tuulee melkein aina ja missä taas on tyyni katve.

Huomaa kuitenkin, että tällä asumisella ei tarkoiteta sitä taloa, vaan juuri pihaa. Jos olet vaikkapa rakentanut tai remontoinut taloa siinä pihapiirissä jo vuoden, ehkä ylikin, olet kyllä ehtinyt jo hyvinkin riittävästi tutustua myös pihaan.

Ymmärrän hyvin, että sinä jo haluaisit ryhtyä pian hommiin, mutta malta mielesi! Jos ihan kauheasti jo nipistelee päästä työntämään kädet multaan, tyydytä akuutein tarve ruukkuistutuksilla.

Perennat ruukussa

Suunnittele piha

Uuden talon kohdalla jonkinlaisia karkeita pihasuunnitelmia on jo usein tehty ennen rakentamisen alkua. Ainakin kulkureitit, jätehuolto ja parkkipaikat on selvillä, vaaditaanhan niitä usein jo rakennuslupahakemukseen. Toisinaan jopa istutusten paikatkin on jo valmiiksi suunniteltu.

Suosittelen kuitenkin lämpimästi suunnittelemaan omaa pihaa vielä ihan oikeasti siellä pihalla. Paperilla helposti unohtuu ilmansuunnat, rakennusten ja kasvien aiheuttamat varjot, tuulen puhallukset ja muut. Nämä kuitenkin vaikuttavat suuresti pihalla oleskeluun ja kasvien viihtymiseen.

Pihasuunnittelu pihalla onnistuu helposti esimerkiksi narun tai lautojen avulla. Tee naruista kukkapenkki tai ympyrä malliksi isosta puusta. Asettele laudat mallaamaan grillipaikkaa, lasten hiekkalaatikkoa tai kasvimaata.

Käytä mielikuvitustasi ja ole rohkeasti luova!

Lisää neuvoja suunnitteluun löydät tästä.

Jos kaipaat apua istutusten kasvien valintaan, tutustu meidän Kassuun!

Aloittelijan pihanhoitopaketti - lue lisää

Kasvien hoito- ja istutusjärjestys

Kun suunnitelmat ovat valmiina ja tiedät, mitä pihallesi on tulossa, malta vielä hetki ennen taimimyymälään säntäämistä. Jatkoa ajatellen kannattaa hengähtää hetki ja miettiä, mistä kannattaa aloittaa.

Ensin puut ja pensaat

Istuta ensin uudet puut ja hoida olemassa olevat puut kuntoon. Tämä siksi, että puiden kasvu on hidasta ja joudut odottamaan joka tapauksessa pitkään, että ne ovat suunnitelmasi mukaisessa koossa.

Vanhojen, isojen puiden kaatamista kannattaa miettiä kerran, jos toisenkin.

 

100 vuotiaan puun toimitusaika on 100 vuotta!

 

Kannattaa siis olla ehdottoman varma ennenkuin kaataa ison, vanhan puun pihasta.

Puiden ja pensaiden vaikutus pihan pienilmastoon on suuri. Jos joku vanha puu on vaikkapa huonokuntoisuuden takia pakko kaataa, se vaikuttaa pihan muiden kasvien elinympäristöön väistämättä.

Kun aloitat pihanlaiton puista, voit ottaa muuttuneen tilanteen kaadon tai kasvun kannalta huomioon ajoissa ja vältät monet ikävät yllätykset.

 

Perennapenkit ennen nurmikkoa

Ennen nurmikon kylvöä tai kunnostusta kannattaa vähintään merkitä valmiiksi tulevat istutusalueet. Perennapenkit, kasvimaat ja yrttitarhat.

Voit tehdä paljon turhaa työtä, jos ensin perustat hienon nurmikon ja sitten muutaman vuoden päästä oletkin kaivamassa sitä auki kasvimaan tieltä.

Välttämättä näitä ei toki tarvitse valmiiksi rakentaa. Mutta ei ole ollenkaan hullumpi ajatus peittää jo heti alussa tulevia istutusalueita katteella ja antaa näin luonnon jo aloittaa maan muokkaus puolestasi.

 

Jos sinulla on mahdollisuus saada runsain mitoin jotain eloperäistä katetta, esim. heinää tai olkea, hyödynnä sitä tulevien istutusalueiden muokkaamisessa.

Paksu kate estää heiniä ja rikkiksiä kasvamasta. Pieneliöt siellä alla puolestaan muokkaavat puolestasi maata muhevaksi ja ravinteikkaaksi.

 

Istutusalueiden perustamisesta löydät lisää tietoa tästä postauksestani.

Vanhan perennapenkin kunnostukseen vinkkejä annan puolestaan tässä artikkelissa.

Nurmikko

Sen oman pihan lattia sattuu silmään uudelle omistajalle usein ensimmäisenä. Mutta silti sen kanssa ei kannata hötkytä.

Mieti ihan ensimmäisenä, millaisen nurmikon pihaan oikeasti haluat. Voit perustaa nurmikon kolmella eri tavalla, riippuen tavoitteistasi ja toiveistasi. Eri vaihtoehdoista ja niiden perustamisesta olen kertonut tarkemmin tässä postauksessa.

Jos pihassa jonkinlainen nurmikko on ollut jo aiemmin, älä hötkyä sen kunnostuksen kanssa. Varsinkin, jos näet sen ensimmäistä kertaa varhain keväällä, älä tee liian hätiköityjä päätelmiä. Lähes aina nurmmikko näyttää heti lumen sulamisen jälkeen ruskealta, sammaleiselta ja kuolleelta…

Kohta oma piha on paras ystäväsi

Kun maltat tutustua pihaasi kunnolla ennen lapioon tarttumista tai kaivinkoneen kutsumista, yhteistyönne lähtee huomattavasti kivuttomammin käyntiin. Et tee turhaa työtä, etkä aiheuta peruuttamattomia vahinkoja pihallesi.

Helppohoitoisen pihan avain on vuorovaikutus pihan kanssa. Kun sinä ymmärrät pihaasi ja sen kasveja, se palkitsee sinut käyttäytymällä toiveidesi mukaan.

Pihasi on aina osa luontoa, ei mikään siitä erillinen ihmisen hallitsema rakennelma. Kun muistat tämän, piha tarjoaa sinulle ainutlaatuisen mahtavia ilon, onnistumisen ja positiivisten yllätysten kokemuksia.

Tieto ei lisää tuskaa, vaan auttaa sinua toimimaan oikein ja pääsemään helpommalla! Kerää tietoa mahdollisimman monesta eri paikasta: asiantuntijoilta, naapureilta, ystäviltä, harrastajilta…

 

Mitä enemmän tietoa keräät, sitä paremmin ymmärrät sitä omaa pihaasi ja sitä helpommin ne pihatyöt sujuu!

 

Aloittelijan pihanhoitokurssi - lue lisää

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: