Hoitovapaa piha – onko se edes mahdollista?

Jaa tästä hyvät jutut kavereillekin!

Kun pihanhoito ei kiinnosta tippaakaan tai siihen ei ole aikaa, mieleen nousee kysymys, voisiko siitä pihasta tehdä täysin hoitovapaan? Tai edes oikeasti helppohoitoisen.

Olisiko joitain rakenteita tai kasveja, joille ei tarvitsisi oikeasti tehdä yhtään mitään ja piha silti pysyisi siistin ja nätin näköisenä?

Ymmärrän kyllä hyvin ajatuksen, usko pois. Vaikka itse tykkäänkin puutarhan hoidosta niin paljon, että olen siitä tehnyt itselleni ammatin, ei se aina minuakaan huvittaisi. Eikä siihen todellakaan olisi aina aikaa.

 

Työn määrään voit vaikuttaa

Ihan jokainen pihanomistaja toivoo ainakin joskus, että pihan perushoito olisi nopeampaa ja kevyempää. Kun itse perustin taimiston, aika puutarhaharrastukselle väheni huomattavasti.

Vaikka tykkään pihatöistä, yrittäjänä on pakko miettiä työtuntien kannattavuutta. Olenkin vuosien varrella käyttänyt todella paljon aikaa sen miettimiseen, miten saisin pihani pysymään siistinä ja kauniina vähemmällä vaivalla. Helppohoitoinen piha on minunkin tavoitteeni.

Jos intoa ja aikaa joskus riittää, voi sitten aina keksiä uutta. Rakentaa vaikka ihan uuden perennapenkin, perustaa yrttitarhan tai väsätä kesäkeittiön. Mutta kuka oikeasti tykkää siitä, että pihan perusylläpito vie kaiken vapaa-ajan, käsi ylös!?

Piha ei koskaan voi olla täysin hoitovapaa, mutta kun teet oikeita valintoja, voit vähentää tekemisen määrää todella merkittävästi ja pihastasi tulee hyvin helppohoitoinen. Ja se voi oikeasti olla aika pienistä ja yksinkertaisista muutoksista kiinni.

 

Perennojen emotarhan muutosprojekti

Rakensin perennojen kasvattamista varten emotarhan entiseen peltoon vuosina 2005-2007. Sen ei ollut tarkoitus olla mikään esittelypuutarha, eikä silmänilo. En miettinyt ulkonäköä enkä edes kasvien erityisvaatimuksia, vaan koitin tehdä tehokkaan, käytännöllisen ”varastojärjestelmän”.

Ehkä se olisi jopa toiminut, jos täällä olisi ollut iso lauma työntekijöitä sitä hoitamassa. Mutta useinmiten ei ollut muita kuin minä.

Minulla meni joka kesä vähintään neljä viikkoa kesässä pelkästään tuon alueen kitkemiseen ja kunnossa pitämiseen. Ja tässä tarkoitan todellakin neljää 40 tunnin työviikkoa, yhteensä siis 160 tuntia.

Enhän minä sitä voinut tehdä täyspäiväisesti, joten käytännössä tarha ei ollut koskaan kunnossa. Kun kesäkuun loppuun mennessä olin saanut ”kevätkunnostuksen” tehtyä, alkupää alkoi jo tukehtua rikkaruohoihin.

Hoidon laiminlyönti aiheutti sitten sen, että kasvit eivät kasvaneet ja viihtyneet, enkä saanut sitä hyötyä tarhasta, jota olin tavoitellut. Tämä oli niin ikävää ja turhauttavaa, että mietin jopa koko yritystoiminnan lopettamista.

Lopulta tuli mittta täyteen. Lukemattomien kitkemistuntien aikana olin oivaltanut, että en voi yrittää rakentaa pihaani luonnottomaksi, ikäänkuin se olisi jotenkin irrallinen ympäristöstä. En, vaikka kyse onkin ammattimaisesta puutarhan hoidosta ja perennaistutukset yrityksen varasto.

En voi ohittaa ja unohtaa luonnon tapaa toimia ja ”rakentaa puutarhaa”. Oivalsin, että minun pitää rakentaa puutarha luonnon mallin mukaan, mutta voin valita itse ne kasvit, jotka siinä kasvavat.

Helppohoitoinen perennapenkki
Perenna-alueen muutostyö alkaa…

Tämä oli oikeasti todella mullistava oivallus itselleni. Se on vaikuttanut pihan hoitooni sen jälkeen ihan kaikilla osa-alueilla. Se on antanut aikaa kehittää yritystä (mm. rakentaa tämän blogin  🙂 ), antanut enemmän aikaa muille harrastuksille ja perheelle, ja tuonut ihan hirveästi iloa, rentoutta ja hauskuutta pihanhoitoon!

2013 muutostyöt alkoivat ensin emotarhan aurinkopuolella. Seuraavana vuonna myllättiin sitten varjopuolikin kokonaan uusiksi. Sittemmin sama muutos on laajentunut vähän kaikkiin istutuksiin myös kotipuutarhan puolella.

 

Ja auttoiko se? Kyllä todellakin!

Jo nyt, vaikka moni kasvi on vielä pieni, voin esitellä sitä ylpeänä puutarhalla vierailijoille ja nautin itsekin siellä kuljeskelusta. Kasvit voivat niin hyvin, että lisäysmateriaalia tulee paitsi myytäviin taimiin myös muualle puutarhaan istutettavaksi yllinkyllin.

Ja mikä parasta, entisen 160 työtunnin sijaan tämän tarhan pitäminen kauniina ja kukoistavana vie minulta kesän aikana vain yhden viikon päivät, neljäsosan entisestä. Siitä on tullut oikeasti helppohoitoinen.

 

 

Mieti hoidon helppoutta, älä etsi hoitovapaata!

Helppohoitoisen pihan suunnittelussa  mennään vikaan usein siinä, että helppohoitoisuus ja hoitovapaa sotketaan keskenään. Täysin hoidotta nyt ei oikeasti mikään piha toimi. Se on fakta, josta ei yli eikä ympäri pääse. Edes asfalttipiha ei selviä ilman hoitoa.

Etsi siis mahdollisimman helppohoitoista ratkaisua, älä hoitovapaata. 

Saattaa tuntua hyvältä ajatukselta peittää alue katekankaalla, istuttaa sinne muutama pensas reikiin ja peittää loput vaikka kivimurskalla. Siistiä ja helppohoitoista?

Kate estää kyllä rikkojen kasvun alakautta, mutta ei yläkautta. Joten tällaisen rakenteen ”hoitovapaus” kestää parhaimmillaan muutaman vuoden, sitten se onkin äkkiä koko pihan työläin elementti.

  • Sitä ei voi ajaa ruohonleikkurilla.
  • Sitä ei voi puhdistaa haravoimalla.
  • Siinä on todella ikävä kulkea kitkemässä kivien päällä.
  • Jokaikinen ruohotupsu näkyy ja erottuu epäsiistinä ja ikävän näköisenä.
  • Pari vuotta hoitamatta ja rikat on juurtuneet siihen katekankaaseen ja ainut vaihtoehto on purkaa koko systeemi pois…

 

 

Helppohoitoisen pihan valinnat

 

No, mitkä sitten ovat niitä helpoimpia elementtejä pihassa? Mitä kannattaa suosia ja mitä välttää?

Ihan ensimmäisenä, tutustu siihen pihaasi. Voit katsella mallia kirjoista ja netistä, mutta et voi valita oman pihasi kasveja suoraan niiden mukaan. Kaiken a ja o on, että valitset pihasi rakenteet ja kasvit sen pihan olosuhteiden mukaan toimiviksi.

 

Tässä sinulle 5 lähes joka pihasta löytyvää elementtiä, joista voit tehdä joko helppo- tai vaikeahoitoisia.

Se on ihan itsestäsi kiinni!


Kulkuväylät 

Yhtenäiset kivipinnat tai asfaltti ovat melko helppoja huollettavia. Kunhan lakaiset säännöllisesti hiekat, puunlehdet yms. pois ja siistit reunat niihin levinneistä kasveista, pääset aika helpolla. Ehkä hieman tylsä ja yksitoikkoinen isoina pintoina, mutta takuulla helppohoitoisempi kuin vaikkapa sorapinta tai harvalaatoitus!

 

Nurmikko 

Nurmikko kannattaa ilman muuta toteuttaa monilajisena luonnonnurmikkona, jos haet pihaasi helppohoitoisuutta! Se on itse asiassa kasvipeitteisistä ratkaisuista kaikista helpoin.

Luonnonmukaiseen nurmikkoon annetaan valikoitua juuri siinä paikassa ja sillä hoidolla/käytöllä viihtyviä kasveja, eikä sammaltakaan häädetä pois.

Mutta jos vaadit nurmikolta sitä tasaista vihreätä samettia, se onkin äkkiä pihan kaikkein työläin elementti!

Luonnonmukaiselle nurmelle riittää yleensä leikkuu parin viikon välein. Sitä ei tarvitse kastella, lannoittaa eikä pahemmin edes haravoida.

Luomunurmikon perustamisesta voit lukea lisää täältä.

 

 

Pensaat ja puut

ovat yleensä hoidoltaan helppoja, kunhan valitset kestäviä, kotimaisia lajeja, jotka eivät vaadi vuosittaista leikkausta. Pensaista kannattaa valita sellaisia, jotka kestävät myös alasleikkauksen. Näin pääset helpolla vuosittaisesta hoidosta, mutta tarpeen tullen ränsistynyt pensas on helppo alasleikkauksella nuorentaa kerralla.

Helppoja pensaita ovat esim. pensasangervot, joista löytyy monen kokoista ja väristä. Ota selvää, leviääkö pensas voimakkaasti juurivesoillaan ja ota tämä ominaisuus huomioon. (Ruohonleikkurilla voit rajata pensaan leviämistä vaivattomasti.)

Jos kaipaat helppoa, koko kesän kukkivaa istutusta, tee se erilaisista pensaista. Valikoi eri korkuisia, eri värisiä ja eri aikaan kukkivia. Istuta ne melko tiheään, huomioiden kuitenkin lopullinen koko. Istuta lisäksi maan peitteeksi jotain nopeaa perennaa tai maanpeitepensasta.

Samassa ajassa kuin katekankaan päälle tehty istutus on muuttunut helposta työlääksi, on monilajinen, tiheä pensas-perennaistutus muuttunut työläästä helpoksi.

 

 

Perennaistutukset

kannattaa tehdä hyvin harkiten, jos haluat pihasta oikeasti helppohoitoisen. Ne kaipaavat aina enemmän hoitoa kuin pensaat, puut tai nurmikko.

Helpoin perennaistutus on tiheä ja monilajinen. Kasvit on valittu kasvupaikan mukaan, ne on istutettu luonnon mallin mukaan ja ne saavat levitäkin luonnolliseen tapaansa. Mitä rakennetumman ja säntillisemmän penkistä haluat, sitä enemmän se teettää myös työtä.

Helppohoitoisen perennapenkin perustamisesta löydät lisätietoa täältä.

 

 

Oma asenne

on viime kädessä se ratkaiseva pihan helppohoitoisuuden tekijä. Ota rennosti ja hyväksy pihassasi luonnon läsnäolo ja sen mukanaan tuoma pieni kaaos ja epäjärjestys. 

Jos jonain vuonna joku kasvi ei menesty tai tuholaiset rumentavat sen, älä stressaa! Toisena vuonna sama kasvi saattaa olla pihasi kuningatar. Tai jos joku kasvi ei viihdy millään, lopeta taistelu ja vaihda se toiseen.

Kyllä kauniita kasveja maailmassa riittää!

 

 

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: