Säästää vai tuhota – mitä sinä ajattelet haitallisista vieraslajeista?

Vieraslajikeskustelu käy kuumana niin somessa kuin puutarhoissa ja taimimyymälöissäkin. Ja ihan hyvä että käy, luonnon monimuotoisuuden suojeleminen on tärkeää!  Lajeja on tietysti kautta maapallon historian kehittynyt ja hävinnyt, välillä kiivaaseenkin tahtiin. On kuitenkin kiistatonta, että me ihmiset muokkaamme tällä hetkellä maapallon elinympäristöjä sellaisella vauhdilla, mihin mikään muu eliö ei ikinä ole pystynyt! Ja ihmisen joka … Lue lisää

Puutarhan kasvien tunnistaminen – maksuttomat sovellukset testissä

Puutarhan kasvien tunnistaminen ei aina ole helppoa. Kasveja on olemassa valtavat määrät ja etenkin vanhassa pihassa voi olla lajeja ja lajikkeita, joita ei enää puutarhamyymälöistä edes löydy. On myös ihan eri juttu nähdä kasvi ruukussa kasvavana taimena kuin vuosia tai jopa vuosikymmeniä pihassa kasvaneena. Toisaalta kasvien tunnistaminen on koko pihan hoidon a ja o. Jokaisella … Lue lisää

Pihanomistajan 10 ekotekoa – tarjoa elintilaa uhanalaisille

Kaiken maailman tilanteen keskellä uutiset hyönteisten määrän vähenemisestä herkästi tuntuu mitättömiltä. Ne eivät sitä kuitenkaan ole, sillä hyönteisten määrä vaikuttaa oikeastaan ihan kaikkeen, myös meidän ihmisten elämään. Viimeksi hyönteiskato oli esillä lintujen vähenemisestä kertovassa uutisessa. Ja ruoantuotannolle tuikitärkeiden pölyttäjien vähenemisestähän on uutisoitu jo vuosia. Uutisten mukaan 10 vuodessa neljännes hyönteisistä on poissa, 50 vuoden kuluttua … Lue lisää

Pieni askel sinulle – iso ympäristölle! 20 arjen ekotekoa

Ilmastonmuutos, ympäristön saastuminen, eliöiden sukupuutot, muovilautat merissä, mikromuovit järvissä, kemikaalit kehossa… Huolestuttaako? Maapallon tilasta on syytäkin huolestua! Jokaisen pitäisi ottaa arjessaan huomioon ympäristö ja koittaa tehdä niitä kuuluisia ”ekotekoja”. Mutta välillä minua ja varmaan sinuakin alkaa ahdistaa: tein niin tai näin, aina se on väärin päin! Ja kun tarpeeksi alkaa ahdistaa, ihminen herkästi luovuttaa. Turha … Lue lisää

Tilaatko siemeniä verkosta? Tästä löydät omat suosikkini vertailussa.

Vuosi saatiin vaihdettua ja sehän tarkoittaa, että ajatukset pitää kääntää kohti kesää. Osa innokkaimmista on varmaan taimien esikasvatukset jo aloittanutkin. Ennen kuin päästään kylvöhommiin, pitää kuitenkin olla mitä kylvää, eli niitä siemeniä. Mutta mistä?  Mutta onko näissä siementoimittajissa jotain eroja? Mitä pitäisi ottaa huomioon tarjontaa vertaillessa? Vai onko pussin sisältö joka paikassa sama? Entä kannattaako siemeniä … Lue lisää

Puutarhajätteiden hävittäminen – 6 erilaista tapaa

Puutarhajätteiden hävittäminen tuottaa välillä haastetta, etenkin pienellä pihalla. Sitä kertyy usein kerralla paljon. Leikattuja oksia, haravointijätettä, rikkaruohoja, lakastuneita perennojen versoja, kesäkukkaruukkujen multia, pilaantuneita omenoita… Mitä tälle kaikelle jätteelle kannattaisi tehdä?  Puutarhajätehän toki häviää ihan itsekseenkin, ajan kanssa. Mutta pelkkä läjä näyttää siivottomalta ja iso säiliökin rumalta, jos sitä ei voi kätkeä mihinkään ”nurkan taakse”. Kaatopaikalle kuskaaminen … Lue lisää

Uusia kasveja pihaan – taimien istutus pähkinänkuoressa!

Siinä ne nyt nököttää ulko-oven vieressä. Puutarhamyymälän syysmyynnistä löytyneet perennat, pari pensasta ja yksi puu. Pitihän ne ostaa, kuin puoli-ilmaiseksi sai! Mutta mihinköhän ne nyt sitten istuttaisi? Ja miten?  Tuttu tilanne monelle pihanomistajalle. Istutus kuulostaa helpolta jutulta, mutta kun pitäisi ryhtyä oikeasti hommiin, mieleen nouseekin monta kysymystä. Pitäisikö maata jotenkin lannoittaa ennen istutusta? Miten syvä … Lue lisää

Näin aloitat helpon Bokashi-kompostoinnin!

Tiedätkö mikä on Bokashi? Ei, se ei ole mikään pokemonhahmo, eikä myöskään uusi joogamuoto. Se ei myöskään ole aasialainen ruokalaji, eikä eksoottinen hedelmä. Bokashi on tapa, jolla voit muuttaa keittiön biojätteet uudeksi mullaksi helposti, siististi ja ekologisesti vaikka olohuoneen nurkassa! Se on nopeampi ja ympäristön kannalta huomattavasti parempi menetelmä kuin perinteinen lämpökompostori pihalla. Ja se … Lue lisää

Näin lannoitat luonnonmukaisesti

  ”Mitä aineita käytän, kun haluan lannoittaa luonnonmukaisesti?” Tämä on todella yleinen kysymys, niin somessa kuin täällä puutarhallakin. Luonnonmukainen lannoitus kiinnostaa, oli kyse sitten huonekasveista, taimista, parvekekasveista tai kasvimaasta. Ja sehän on ihan mahtavan hieno juttu! Kysymykseen vastaaminen ei vain aina ole ihan helppoa. Luonnonmukainen lannoitus kun ei ole ihan vain sitä, mitä ainetta tai … Lue lisää

Ruokaa omasta maasta osa 4 – ruukkuviljely

Ruukkuviljely

Ruokaa omasta maasta -sarjassa on aiemmin käyty läpi perinteinen avomaaviljely, lavaviljely sekä perehdytty kateviljelyn saloihin. Tässä neljännessä osassa tutustutaan ruukkuviljelyyn. Se on parvekeviljelijälle ainut vaihtoehto, mutta kyllä sen etuja kannattaa hyödyntää muidenkin! Mitä ruukuissa voi kasvattaa ja mitä pitäisi ottaa huomioon, että onnistuu? Sen tiedät, kun olet tämän postauksen lukenut! Ruukkuviljelyn plussat ja miinukset Ruukuissa … Lue lisää