|

Tilaatko siemeniä verkosta? Tästä löydät omat suosikkini vertailussa.

Vuosi saatiin vaihdettua ja sehän tarkoittaa, että ajatukset pitää kääntää kohti kesää. Osa innokkaimmista on varmaan taimien esikasvatukset jo aloittanutkin.

Ennen kuin päästään kylvöhommiin, pitää kuitenkin olla mitä kylvää, eli niitä siemeniä. Mutta mistä? 

Mutta onko näissä siementoimittajissa jotain eroja? Mitä pitäisi ottaa huomioon tarjontaa vertaillessa?

Vai onko pussin sisältö joka paikassa sama? Entä kannattaako siemeniä tilata ulkomailta?

Wiegots / Pixabay

Mitä pitää ottaa huomioon siemenostoksilla?

Suomessa laki säätelee melko tarkkaan siementoimittajien pussin sisältöä. Meillä on Siemenkauppalaki, jota sovelletaan ”pelto- ja puutarhakasvien kylvösiemenen tuotantoon, markkinointiin, maahantuontiin ja maastavientiin”.

Käytännössä meillä on voimassa EU:n sisällä yhtenäiset ohjeet, joten samat säännöt koskevat myös muista EU-maista tilattavia siemeniä. Tosin valvonnan tasossa on varmasti isoja eroja.

Suomessa hommaa valvoo Ruokavirasto. Lisää säännöistä, ohjeista ja valvonnasta voit lukea halutessasi täältä. On hyvä muistaa, että siemen on elävä osa kasvia ja sen mukana voi kulkeutua myös kasvitauteja ja siemenerien mukana myös kasvituholaisia. Myös hankalia vieraslajeja voi päätyä Suomeen ulkomailta tilattujen siemenien muodossa.

Itse pitäydyn kotimaisissa siementoimittajissa. Ja pyrin myös aina siihen, että itse siemenkin olisi kotimaista alkuperää, jos mahdollista.

Tämä siksi, että:

  • Suomessa siemeniä kasvattanut lajike on todennäköisemmin täällä kestävä
  • tiedän, että valvonta siementuotannossa, keräämisessä ja pakkaamisessa  on tarkkaa ja laadukasta
  • haluan tukea suomalaista siementuotantoa, jotta se ei ihan täysin jäisi tuonnin jalkoihin!

Muuta huomioitavaa vertailussa:

  1. Tarkista pussin sisällön määrä (verkkokaupan sivun kuviin ei kannata luottaa!)
  2. Tarkista laji ja lajike (”kutsumanimet” vaihtelevat, luotettavimpia ovat tieteelliset nimet)
  3. Tarkista keruuajankohta (osalla siemenistä itävyys heikkenee jo saman vuoden aikana merkittävästi)
  4. Tarkista itävyysprosentti (tämä kertoo sinulle, kuinka iso osa siemenistä keskimäärin itää optimaalisissa olosuhteissa)
  5. Normaalit verkkokaupan tilausehdot ja kauppiaan luotettavuus kannattaa tietysti aina tarkistaa huolellisesti, kun tilaat verkossa!

Omat suosikit

Näin taimiviljelijänä ostan tietysti siemeniä pussikaupalla joka vuosi. Ammattilaiseksi olen kuitenkin ehkä poikkeus siinä, että ostan usein pieniä kuluttajapakkauksia.

Uusien lajien suhteen haluan aina ensin testata niiden kestävyyttä täällä taimistolla ennen laajempaan myyntiin laittamista.

Jos kasvi viihtyy hyvin, se usein tuottaa minulle sitten jälkeläisiä myyntiinkin jakotaimien, pistokkaiden tai siementen muodossa.

Ostan kaikenlaisia siemeniä. Tavanomaisten vihannesten, yrttien ja kesäkukkien siementen lisäksi myös luonnonkasvien, perennojen, puiden ja pensaiden siemeniä joka vuosi.

Suosikkikaupat vaihtelevat sen mukaan, mitä siemeniä olen etsimässä. 

Kotitarveviljelyihin tavanomaiset vihannesten siemenet, kuten vaikkapa herneet, pavut tai porkkanat, ostan usein ihan ruokakauppaostoksilla marketista.

Tai paikallisista puutarha-/rautakaupoista, kun siellä muissa asioissa satun siemenkauppa-aikaan vierailemaan.

Tarjonta on näissä melko kattavaa ja kunhan muistaa tarkistaa pussista tiedot säilyvyydestä ja lajikkeesta, voi ostoksia tehdä suht luottavaisesti isoistakin alelaareista.

Erikoisempia lajeja ja lajikkeita tilaan sitten netistä. Suosin ihan paperisia siemenluetteloita, vaikka usein teenkin varsinaisen tilauksen sitten netissä, jos mahdollista.


Siemenkaupat vertailussa

Tykkään selailla ihan oikeita luetteloita, merkkailla kiinnostavia ja vertailla eri toimittajien valikoimia ja hintoja. Vaikka verkkokaupasta on helppo tilata, huono paperinen luettelo kyllä vähentää minun ostohalujani huomattavasti.

Tässä arvostelussa olenkin miettinyt myös näitä paperisia luetteloita osana palvelua.

Hyötykasviyhdistys

Hyötykasviyhdistys siemenluettelo

Hyötykasviyhdistyksestä tilaan aina sen isoimman paketin joka vuosi! Olen ollut yhdistyksen jäsen jo vuosia ja heidän siemenluettelonsa tulee kyllä aina luettua hiirenkorville vuoden mittaan.

Plussat ja miinukset:

+ moni sanoo antavansa viljelyohjeet ”kaupan päälle”, mutta Hyötykasviyhdistys tekee sen jo siemenluettelossaan! Ohjeet ovat myös todella perusteelliset ja Suomen oloihin sopivat.

+ hinta on kohtuullinen ja siemenmäärät pussissa selkeästi ja luotettavasti ilmoitettu (mm. isoissa siemenissä kappale-, ei grammamäärä)

+ saatavilla on myös eri kokoisia siemenpusseja

+ siemenet on pakattu ekologisesti paperipusseihin ja myös niissä on selkeät viljelyohjeet

+ lajikevalikoima on runsas, saatavilla on myös luomusiemeniä, maatiaisia sekä erikoisempia lajeja

siemenluettelossa ei ole kuvia

Tuotteet on tilattavissa joko perinteisellä lomakkeella postin kautta tai verkkokaupasta yhdistyksen sivuilta.

Maksutapoina lasku (jäsenille), postiennakko, verkkopankkimaksu (verkkokaupassa).

Toimituskulut alk. 4,50 euroa.

Exotic Garden

Exotic garden siemenluettelo

Exotic Gardenilla on varmasti yksi Suomen laajimmista valikoimista. Täältäkin tilaan lähes joka vuosi jotain, erityisesti yksivuotisista erikoisempia lajikkeita kokeiluun.

Plussat ja miinukset:

+ valikoima on todella runsas, myös huonekasveja ja luonnonkasveja löytyy paljon

+ luettelossa on selkeät kuvat kasveista, usein luonnollisessa ympäristössään

+ viljelyohjeetkin löytyy, vaikkakin merkein kerrottuna

+ saatavilla myös sienten kasvatusalustoja, siemenperunoita sekä käteviä tarvikkeita kotitarveviljelyyn

siementen alkuperästä ei ole tietoa. Yllätyksenä on joskus tullut kaukaisia tuontisiemeniä jopa kotimaisista, yleisistä luonnonkasveista

siemenmäärän ilmoittamisessa on häiritsevää vaihtelua: välillä kpl, välillä saatavien taimien määrä. Herää epäilys, mihin taimien määrä perustuu: siementen lukumäärään vai itävyysprosenttiin?

Tilauksen voi tehdä verkkokaupassa, puhelimella tai lähettämällä tilauksen postitse (tilauslomake löytyy siemenluettelosta).

Maksutapoina verkkopankki ja postiennakko.

Toimituskulut alk. 5,95 euroa

Korpikangas Siemen-Frö

Korpikangas siemenluettelo

Korpikankaalta olen tilannut satunnaisesti. Lähinnä silloin, kun heillä on ollut tarjolla jotain, mitä muilta ei löydy.

Plussat ja miinukset:

+ luettelo on tiivis ja helppo selattava

+ yllätyspusseja tilauksissa

kuvat ovat siemenpussien kuvia, myös verkkokaupassa (ei luonnollisessa ympäristössä)

viljelyohjeita on, mutta ne on melko suppeat ja hieman hankalasti merkein kerrotut (verkossa ohjeita vielä vähemmän…)

ei tietoa siemenmäärästä pussissa

ei tietoa siementen alkuperästä

Tilauksen voi tehdä verkkokaupassa, postitse (lomake mukana siemenluettelossa), sähköpostitse tai puhelimitse.

Maksutapoja ei ole paperisessa siemenluettelossa kerrottu, ei myöskään toimituskuluja.

Mustilan arboretum

Mustilan arboretum siemenluettelo

Mistä sitten tilaan puuvartisten kasvien siemeniä? Mustilan arboretumin siemenkaupasta.

Liityin Arboretum Mustilan Ystävät ry:hyn jo opiskeluaikana. Kävimme silloin siellä opintomatkalla ja ihastuin paikkaan totaalisesti! 

Jäseneneksi liityin ennenkaikkea siksi, että todellakin arvostan sitä työtä, jota Mustilassa pitkälti talkoovoimin tehdään.

Mutta lisäyllykkeenä on toki se, että minulla on mahdollisuus saada siemeniä, joita ei muille tarjotakaan…

Arboretumin siemenluettelo löytyy vain netistä. Tieteellisyys puskee tässä vahvasti läpi: ei kuvia, ei turhia selostuksia, kaikista ei edes suomalaisia nimiä!

Mutta tässä ratkaiseekin huippu laadukas sisältö.

Plussat ja miinukset:

+ Alkuperä on ilmoitettu tarkasti, samoin kasvuvyöhykkeet ja itävyysprosentit

+ siemeniä voit tilata grammoina tai edullisen ns. harrastajapussin, jossa on 4-10 itävää siementä (itävyysprosentti siis huomioitu määrässä)

+ valikoima on huima! Iso osa siemenistä on vain täällä myynnissä, uniikkeja eriä (ja jäsenille ihan omia erikoiseriä)

+ tarkat esikäsittely- ja viljelyohjeet löytyy sivustolta

+/ luetteloitu tieteellisen nimen perusteella

ei kuvia, tiedot esitetty monen makuun hieman kuivan tieteellisesti

luettelo vain netissä, ei verkkokauppaa

Tilauksen voi tehdä sähköpostilla, puhelimella tai postitse.

Maksutapana on lasku.

Toimituskulut on alkaen 5,00 euroa.

Yhteenveto:

On tietysti aika tavalla makuasia, mitä siementoimittajalta kaipaa ja mistä tykkää. Itselleni luettelot ovat tärkeitä ja siksi hyvä luettelo saa valintani kallistumaan herkästi.

Merkittäviä eroja toimitusajoissa en ole koskaan huomannut. Jos tilaat pahimpaan ruuhkaan helmi-maaliskuussa, saat todennäköisesti odotella pakettia hieman pidempään.

Ja postihan kulkee sitten taas omaa tahtiaan…

Enemmän toivoisin panostusta siemenmäärien ja alkuperien ilmoittamiseen selkeästi. Se on oikeasti tärkeä juttu, myös siemenissä eikä vain taimissa.

Hintavertailu on käytännössä mahdotonta, jos siemenmäärää ei ole yhteneväisellä tavalla ilmoitettu.

Jos kyseessä on pienehkö siemen (kuten useimmat ovat), ei mitenkään pysty muuttamaan toisessa ilmoitettua 100 kpl:tta toisessa ilmoitettuun grammamäärään.

Itse olen joutunut useamman kerran pettymään, kun pussista onkin löytynyt paljon vähemmän siemeniä kuin oletin.

Olen itsekin verkkokauppias ja minusta on todella tärkeää, että ostajalle annetaan riittävät tiedot, joiden avulla hän tietää, mitä tilaa!


Joko sinä olet siemenet hankkinut täksi vuodeksi? Mikä on oma suosikkikauppasi?

Samankaltaiset artikkelit

  • | |

    Miten tehdään maanparannus?

    Moni puutarhaohje alkaa neuvolla ”paranna maata tarvittaessa”. Mutta mitä se oikein tarkoittaa käytännössä? Mitä sinne maahan lisätään tai mitä sieltä otetaan pois, kun sitä ”parannetaan”. Entä milloin siihen maanparannukseen on se ”tarve”? Pitääkö se tehdä aina vai vain joskus? Olisiko kuitenkin parempi, kun istutusta perustaessa vaihtaisi koko mullan uuteen? Onko pussimulta aina parempaa kuin se…

  • Hyötymetsäpuutarha

    Metsäpuutarhan ajatellaan usein soveltuvan vain koristekasveille, mutta oikeastaan se on alunperin ollut nimenomaan hyötykasvien viljlelyyn käytetty viljelytapa. Englanninkielinen termi ”forest gardening” tarkoittaa nimenomaan hyötymetsäpuutarhaa. Metsää matkiva viljelytapa sopii erityisen hyvin monivuotisille vihanneksille, yrteille sekä hedelmäpuille ja marjapensaille. Perinteisille yksivuotisille kasvimaavihanneksille se on usein turhan varjoisa, mutta mikään ei toki estä tekemästä vihannestarhaa metsäpuutarhan aurinkoiseen reunaan!…

  • |

    Näin lannoitat luonnonmukaisesti

    ”Mitä aineita käytän, kun haluan lannoittaa luonnonmukaisesti?” Tämä on todella yleinen kysymys, niin somessa kuin täällä puutarhallakin. Luonnonmukainen lannoitus kiinnostaa, oli kyse sitten huonekasveista, taimista, parvekekasveista tai kasvimaasta. Ja sehän on ihan mahtavan hieno juttu! Kysymykseen vastaaminen ei vain aina ole ihan helppoa. Luonnonmukainen lannoitus kun ei ole ihan vain sitä, mitä ainetta tai tuotemerkkiä…

  • Monivuotisten kasvien talvettaminen ruukuissa – käytännön ohjeet kotipuutarhurille

    Monivuotisten kasvien talvettaminen ruukuissa on ajankohtainen kysymys jokaiselle, joka kasvattaa perennoja, pieniä puita tai pensaita istutusastioissa, paljuissa tai isoissa ruukuissa. Ruukuissa kasvavat monivuotiset tekevät pihasta, parvekkeesta tai terassista näyttävän, mutta talven tullen moni kotipuutarhuri miettii: selviävätkö kasvit kevääseen asti? Valitettavasti liian usein keväällä ruukusta löytyy vain ruskea multapaakku. Syy ei ole yleensä kova pakkanen, vaan…

  • |

    Näin autat pihasi kasveja selviämään talvesta

    Pitääkö puutarhakasveja suojata talveksi? Huputtaa kaikki havut, peitellä perennapenkit ja verkottaa hedelmäpuut? Aika pitkälle suojauksen tarpeen määrität sinä itse, kasvivalinnoillasi. Jos hankit pihasi kasvit periaatteella ”oikea kasvi oikeaan paikkaan”, ne eivät yleensä kaipaa mitään erityistoimenpiteitä myöskään talveksi. Kotimaiset, kestävät perennat, puut ja pensaat osaavat tuleentua syksyllä oikeaan aikaan. Ne kestävät pakkasta, lunta ja keväistä ahavaa….

  • Omenapuun leikkaus

    Omenapuun leikkaus on yksi niistä puutarhatöistä, joka on leimattu hurjan vaikeaksi hommaksi. Miksi? Jaa-a, vaikea sanoa. Ajattelin kyllä näin itsekin aikoinaan, mutta omenapuun leikkaus on loppujen lopuksi aika selkeää ja yksinkertaista. Varusteiksi riittää hyvät sakset, isommalla puulla ehkä myös tikkaat ja oksasaha. Sopiva ajankohta leikkaamiselle on joko kevättalvi (kun pahimmat pakkaset on jo ohi siellä…

4 Kommenttia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *