Hyötytarhan kunnostus – tosielämän pihaprojekti osa 1

Tällä kertaa arvelin kertoa teille teorian sijaan tosielämän pihaprojektista. Kaikkihan ei pihalla todellakaan aina mene oppikirjojen mukaan, mutta virheistään voi oppia  😀 !

Oudosta keväästä huolimatta, jo pari vuotta suunniteltu hyötytarhan kunnostus pääsi lopulta alkuun. Ehkä jopa oudosta keväästä johtuen, siihen on nimittäin riittänyt hieman aikaa taimiston töiden odottaessa lumien sulamista.

Kyseessä on kymmenisen vuotta sitten perustettu yrttitarha, jonka kupeeseen joitain vuosia sitten syntyi Kuningatar-lisuke. Eli alue, jossa oli ja on tarkoitus kasvattaa mansikkaa, pensasmustikkaa ja vadelmaa.

Projekti on iso, enkä ole tässä vaiheessa ollenkaan varma, valmistuuko se tänä kesänä vai vasta tulevina. Pääsette nyt kuitenkin ihan alusta lähtien mukaan tähän tosielämän pihaprojektiin.

Matkan varrella tulee eteen varmasti monia vanhan pihan kunnostajaa yleisemminkin koskettavaa mutkaa ja ongelmaa. Jos sinulla on vanha piha kunnostettavana, suosittelen lämpimästi lähtemään mukaan tälle matkalle. Saat varmasti monia vinkkejä ja niksejä omaa työtäsi helpottamaan.

Hyötytarhan taustat

Yrttitarhan perustin kymmenisen vuotta sitten entisen mansikkamaan paikalle. Se puolestaan oli pihallamme jo entuudestaan tännne muuttaessamme.

Mansikkamaa oli perustettu katekankaaseen ja pari vuotta siitä saatiin ihan kivasti mansikoitakin. Se oli kuitenkin jo vanha ja tauteja alkoi esiintyä. Lisäksi kankaan alle oli pesiytynyt muurahaisia.

Muurahaiset voivat kuulostaa pieneltä ongelmalta, mutta kun ne kaivaituvat ihanan punaisen mansikan sisälle pienen pienestä reiästä ja päätyvät suuhun, ongelma ei todellakaan enää tuntunut pieneltä. Etenkään, kun niitä mansikoita suuhunsa pisteli myös alle kouluikäiset lapset.

Niinpä mansikkamaa purettiin. Olin vastikään hurahtanut yrttien viljelyyn, joten paikalle ideoin sitten yrttitarhan. Verkkokurssilla ”Makuja ja elinvoimaa yrteistä” pääset tutustumaan siihen projektiin paremmin, sillä se pohjautuu juuri tuon yrttitarhan rakentamiseen.

(Oletko kiinnostunut kasvimaan perustamisesta? Neuvon neljä eri tapaa siihen tässä blogissa, lue artikkelit tästä.)

Tässä kuvassa yrttitarha juuri rakennettuna valmiiksi. Salot on humalaa varten, reunoilla muovissa on japaninruusukvitteniä. Käytävä on katettu vanhalla mansikkakankaalla, jonka päällä on ohuehko kerros oksasilppua.

Taustalla kehikon ympäröimänä näkyy uusi mansikkamaa. Se tehtiin muurahaisia peläten ilman kankaita. Kehikko oli rastasverkkoja varten, jotka levitettiin sen päälle satoaikaan.

Miksi tämä pitää uusia?

No, mistäköhän sitä aloittaisi   😀 ? Pieleen tässä meni aika monikin juttu, mutta ”oppia ikä kaikki”, kuten sanotaan.

  1. Vaikka pohjamaa näytti puhtaalta katetun mansikkamaan jäljiltä, ei se siemenvapaa todellakaan ollut. Heti alkuun sinne alkoi nousta mm. myskimalvaa ja palavarakkautta, eli perennoja. Sen jälkeen tulivat sitten rikkakasvit…
  2. Käytettävissä ei ollut silloin konetta maan kääntöön, joten kääntäminen tehtiin ihan liian kevyesti. Mansikkamaan alla kovettunut pohjamaa oli liian tiukkaa yrttien juurtua kunnolla. Ne kasvoivat kituen…
  3. Käytävän kateratkaisu oli huono. Mansikkakangas kyllä esti juuririkat, mutta oksasilppuun pääsi juurtumaan helposti kaikki siemenrikat. Säännöllisellä kitkemisellä se olisi ehkä pysynyt siistinä, mutta kun siihen ei ollut aikaa…
  4. Humalasalkojen takana on niitty. Eli alue, jota ei säännöllisesti leikattu ruohonleikkurilla, vaan niitettiin vain kerran vuodessa. Suoja-alueen olisi pitänyt olla laajempi, sillä humalat eivät kilpailussa oikein pärjänneet vaan kituuttivat kasvussaan. Ja siirtyivät juurillaan kauemmaksi omatoimisesti, eli kivikon sekaan…
  5. Mansikkamaa ilman katetta oli toivoton. Jatkuva kitkeminen piti maan mullalla, jolloin mansikat likaantuivat sateella. Kitkemättä ne taas tukehtuivat rikkakasveihin…

Useita kertoja vuosien varrella kunnostin tämän yrttitarhan ja se oli taas hetken nätimpi.

Kivikko laajeni, kun tontilta löytyi lisää kiviä siihen. Istutin siihen myöhemmin myös mm. maksaruohoa ja muita kivikkoperennoja. Yrtit vaihtuivat, toiset menestyivätkin, toiset eivät sitten millään.

Japaninruusukvitteni viihtyi erinomaisesti ja siitä onkin monet hillotarpeet kerätty.

Mansikkamaa ei ollut pitkäikäinen. Mutta koska mansikoita pitää olla, arvelin seuraavaksi kokeilla sitten niiden kasvatusta lavakauluksissa. Ja samalla muokata tämän osa-alueen muutenkin uuteen uskoon.

Osa rastasverkkokehikosta purettiin, mutta takaseinä jätettiin ja siihen laitettiin vanha lammasverkko. Istutin sen kupeeseen punakoisoa, köynnösruusua ja kärhöjä.

Koko alueelle levitin suodatinkankaan ja sen päälle laitettiin yksi kaivonrengas ja neljä lavakaulusta. Kaksi mansikoille ja kaksi pensasmustikoille.

Yhdelle sivulle istutettiin rivi vadelmaa, jonka tukinarut saatiin vanhan rastasverkkokehikon tolppiin kivasti kiinni.

Ympärillä olevan katekankaan peitin taas oksasilpulla.

Toinen kerta toden sanoo, vai?

Pieleen meni, taas. Osin samat asiat, joista olisi voinut fiksumpi oppia jo aiemmista kokeiluista. Suodatinkangas oksasilpulla EI OLE helppohoitoinen. Ihan sama, mikä se pohjakangas siellä on, lopputulos on sama.

Edelleen niittyalue oli liian lähellä, eli köynnökset eivät jaksaneet sen kanssa taistella tässäkään.

Lisäksi mansikan kasvattaminen lavoissa ei ole sekään hyvä ja toimiva idea. Ainakaan tässä tapauksessa. Aluksi meni tietysti ihan hyvin, mutta sitten alkoi se rönsyily. Ja ne rönsyt tietysti juurtuivat hetkessä katekankaan päällä olevaan oksasilppuun.

Ajanpuutteen takia ne ehtivät asettua taloksi, eikä marjoja kasvattavaa rönsyä tietenkään henno irtikään repiä.

Lopputuloksena lattia, joka oli täynnä mansikoita niin, ettei sekaan jalka mahtunut. Satokin oli heikohko ja sen poimiminen tuskaista loikkimista.

Mutta jotain hyvääkin: mustikat ja vadelmat viihtyivät hyvin. Ja kaivonrenkaasta on kerätty kymmenet kesäkurpitsat.

Ja mitä tästä kaikesta seurasi?

Lopputulemana oli, että viime kesänä en enää viitsinyt hoitaa aluetta ollenkaan (paitsi mustikoita ja vadelmia).

Ja tältä se sitten näytti tänä keväänä:

 

 

Melko lohdutonta, vai mitä? On tuo toki tässä vuosien varrella siistimpikin ollut, mutta näin käy vain yhden kesän totaalisen hoidon laimilyömisen jälkeen.

Hyötytarhan kunnostus käynnistyy…

Purkutyöt on nyt aloitettu. Mansikkapuoli odottaa vielä vuoroaan (saa nähdä onko se tänä vuonna), aloitin urakan yrttitarhan raunioilla.

Ettei tämä artikkeli päättyisi turhan surullisiin tunnelmiin, tässä kuva tämän hetkisestä tilanteesta:

Humalasalot, keskustan kivet ja pohjaton pata sekä reunustiilet on poistettu. Isoin kivi odottaa konevoimaa.

Kankaat on myös revitty käytävältä ylös ja se olikin todella tuskainen työ. Metrin pätkissä sitä revittiin kahden ihmisen voimin maasta. Sen päälle oli heinän lisäksi reunasta kammennut myös yksi haavan juurivesa, siemenestä ilmaantunut männyn pikkutaimi ja tietysti myös oregano oli penkistä laajentanut siihen reviiriään.

Nyt lopultakin uskon, että

en koskaan, ikinä piilota maatumattomia kankaita maan tai minkään kasvualustaksi kelpaavan alle!

Kyllä, kuten kuvasta näkyy, se estää alakautta rikkakasvien leviämisen tehokkaasti. Mitään ei sen läpi ole tullut alakautta.

Mutta sen päälle kertyy todella nopeasti tiukka kasvusto, joka tarrautuu kankaaseen kiinni kuin liimattuna.

Erinomainen muistutus siitä, että luonto on todella tehokas. Ensin kankaan päälle kertyy lehtiä, rikkaruohon pätkiä, hippuja multaa ja sammalta.

Niiden päällä siemen saa tarpeeksi kosteutta itääkseen. Ja ennenkuin huomaatkaan, koko kangas on hävinnyt vankan kasvuston alle.

Jos sitten on yhtä fiksu kuin minä ja peittää tuon ruman kankaan jollain eloperäisellä, kuten hakkeella, nopeuttaa tätä prosessia vielä entisestään.

Jos peität kankaan esim. koristekivillä, sen koloihin kertyy todella nopeasti myös erilaista eloperäistä tavaraa. Jossa siemen itää ja tämän ihmisen tekemän ”rikkaruohovapaan” alueen valtaaminen takaisin on käynnistynyt.

Kaikki voi saada alkunsa yhdestä siementaimesta.

Tiedättehän juolavehnän? Ne ”kilometrien” mittaiset juurimadot siellä maan alla, joita on tuskaista repiä? Helposti sitä ajattelee, että jos näitä juuria ei penkkiin päästä, ei tule sitten juolavehnääkään.

Ja miten tämä onnistuu? No, laitetaan mullan alle suodatinkangas tai juurimatto!

Väärin!

Juolavehnä leviää tehokkaasti myös siemenistä. Nämä siemenet elävät itämiskykyisinä maassa vuosikausia. Ja ne säilyvät myös kompostissa tai karjanlannassa. Ne voivat itää yhtä hyvin syksyllä kuin keväälläkin.

Kun ne pääsevät mihin tahansa tarpeeksi kostealle alustalle, ne itävät. Ja kun tämä yksi siementaimi saa hetken rauhan kasvaa, se alkaa kasvattaa sitä pitkää juurakkoaan joka puolelle.

Jos siemen päätyi katekankaan päälle, se kasvattaa juurakkonsa sitten siihen. Katekangas siellä alla ei haittaa sitä pätkän vertaa.

Se suorastaan tykkää siitä: se levittää juurensa sen pinnalle ja saa kaiken hyödyn sen läpi kapillaarisesti nousevasta maakosteudesta kuin myös siihen viivähtävästä yläkautta tulevasta vedestä.

Ylempänä kasvavat kasvit kärsivät kuivuudesta ja kituvat. Jolloin juolavehnän elinolot vain paranevat.

Ainut toimiva keino omien kokemusteni mukaan estää kankaan avulla rikkakasveja, on pitää se paljaana. Silloin voit harjata sen puhtaaksi ja hoito on suhteellisen helppoa. Kunhan muistat tehdä sen säännöllisesti.

Jos haluat käyttää mitään maatumatonta kangasta pihallasi, ÄLÄ UNOHDA SITÄ IKINÄ! Poista se, jos edes epäilet, että et ehkä jaksa aluetta pitää vuosittain kunnossa.

Ja muista kertoa sen olemassaolosta myös tuleville asukkaille ja pihanhoitajille. Mielummin pakkaa ne kankaat muuttokuormaasi   😉 .

Voin vain kuvitella, mikä määrä viime vuosien kate- ja pohjakangasbuumin jäljiltä puutarhoissa on näitä piilossa olevia, koskaan maatumattomia materiaaleja. Niitähän asennetaan tv:n puutarhaohjelmissa jopa mökkien metsäiseen maastoon!

Itse olen löytänyt näitä paitsi kukkapenkeistä ja kasvimailta, myös talon sokkelin vierestä paksun maakerroksen alta ja jopa nurmikon alta. Niiden olemassaoloa ei mitenkään maan päältä huomaa.

Kun ryhtyy kunnostamaan 1920-luvulla alkunsa saanutta puutarhaa, ei todellakaan odota törmäävänsä maata kaivaessaan mustaan muoviin. Selkeästi jonkinlaiseksi katteeksi laitettuna.Vaan näinpä vaan meidän navetan takana kävi…

Ja kaikkihan nämä lopulta kulkeutuvat mikroskooppiseksi muovisilpuksi meriin kellumaan  😥 .

Hyötytarhan kunnostuksessa seuraavaksi…

Tässä vaiheessa ollaan siis nyt, 11.5.2017. Seuraavaksi puretaan sitten muovikatteet kvitteneiden ympäriltä ja nostetaan puskat ylös. Sen jälkeen alkaakin sitten maankääntöurakka.

Suunnitelmat alueen uuteen käyttöön on päässä jo melko valmiit, mutta saattavat kyllä muuttuakin vielä moneen kertaan. Asukit kyllä pysyvät, eli jatkossakin tällä alueella kasvaa Kuningatar-sekoitus (mustikka, mansikka, vadelma) ja yrttejä. Lisäksi ehkäpä myös muuta syötävää…

Aion kertoa teille tämän projektin etenemisestä rehellisesti mokani tunnustaen ihan sinne loppuun asti, joten kannattaa pysyä kuulolla…

 

 

Kommentoi helposti Facebook profiililla!

Vastaa

%d bloggaajaa tykkää tästä: